Työvoimapula hidastaa talouden kasvua Suomessa

Työvoimapula

Työvoimapula hidastaa talouden kasvua monelle alalla, vaikka muuten talouden kasvun näkymät ovat Suomessa hyvät. Investointeja haluttaisiin lisätä ja vientiä kotimaasta ulkomaille kasvattaa, mutta kasvua hidastaa osaavan työvoiman saaminen.

 

Työvoimapula näkyy myös hyvin palkatuilla aloilla

Koronapandemia laukaisi Suomessa epävarmuuden ajat, joista ollaan pikkuhiljaa palaamassa ennalleen. Nordea ennustaa Suomeen jopa 3,5 prosentin talouskasvua, joka näkyy myös yritysten luottamuksena tulevaisuuden näkymiin. TE-keskukseen on ilmoitettu viime aikoina tasaiseen tahtiin avoimena olevia työpaikkoja, mutta kysyntä ei vastaa työmarkkinoiden tilannetta. Osaavasta henkilökonnasta on pulaa niin kovapalkkaisilla kuin heikoimmin palkatuillakin aloilla.

Pandemian ja koronarajoitusten tuoma taloudellinen epävakaus aiheutti sen, että monet yritykset joutuivat lomauttamaan henkilökuntaansa pidemmäksi aikaa. Lomautusten aikana ihmisillä oli aikaa muunlaiseen työhön tai jopa opiskeluun. Osa vaihtoi alaa tai muutti asumaan toiselle paikkakunnalle. Nyt kun suhdannekuopasta aletaan nopeasti nousemaan ylös on edessä uudenlaiset haasteet – mistä löytää ammattitaitoista henkilökuntaa? Samaan aikaan kuitenkin työttömänä tai lomautettuna on noin 300 000 henkilöä, joille ei löydy sopivaa työtä.

Talouskasvun haasteena on myös, että muutoksiin markkinoilla tulisi yrityksissä reagoida nopeasti. Ongelmaksi kuitenkin muodostuu, että tuotantoketjujen toimitusvaikeudet sekä kapasiteetin puute. Ellei yritykset Suomessa pysty vastaamaan kysyntään, etsitään toimija muulta. Työmarkkinoiden kehitys on avainasemassa kun puhutaan inflaation ja korkonäkymien kehityksestä, joten näihin pullonkauloihin tulisi löytää nopeita ratkaisuja. Yhtenä ratkaisuna Suomen pankeissa nähdään yrityslainojen myöntäminen yritysten kasvuvaatimusten odotuksiin. Tämä saattaisi olla yksi ratkaisu myös työvoiman palkkaamiseen. Yhdysvalloissa työvoimapulaan on reagoitu nostamalla poikkeuksellisen vahvasti palkkoja. Nähtäväksi jää seurataanko Suomessa samaa mallia.

Kauppakamarin julkistama kysely osoittaa, että monella alalla yrityksen talouskasvun hidasteena on ammattitaitoisen henkilökunnan saaminen palkkalistoille. Lähes 75 prosenttia yrityksistä kokee pulaa tai paljon pulaa osaavasta työvoimasta. Jopa 68 prosenttia yrityksestä arvioi, että pula osaavasta työvoimasta on rajoittanut yritysten kasvua ja liiketoimintaa.

 

Työvoimapula vaikuttaa moneen alaan

Työvoimapulasta kärsitään monella alalla ja varmasti palkan nosto olisi yksi houkutteleva vaihtoehto työvoiman saamiseen. Tämä ei kuitenkaan yksin riitä, vaan aloilla kaivataan myös rakenteellisia muutoksia. Esimerkiksi hoitoalan mitoitus nousee asteittain. 1.10.2020 henkilöstömitoitus on vähintään 0,5 työntekijää asiakasta kohti. Vuoden 2021 alusta henkilöstömitoitus on vähintään 0,55 ja vuoden 2022 alusta vähintään 0,6 työntekijää asiakasta kohti.

Ravintoala on kärsinyt suuresti koronarajoitusten aikana. Epävarmuus töiden jatkumisesta on näkynyt alan vaihdoksena. Osa ei välttämättä ota vähäisiä töitä vastaan, kun ansiosidonnaisella päivärahalla pärjää ilman muutamia tarjolla olevia työtunteja. Työtä ei yksinkertaisesti kannata ottaa vastaan, koska palkasta verojen jälkeen käteen jäävä osuus ei ole sen suurempi kuin työvoimatoimistosta saatu tuki. Aikaisemmin sesonkiluontoiset työpaikat saivat työvoiman muutamaan väliaikaisesti lähelle työpaikkaa, mutta viimeisen vuoden aikana tässäkin on nähty muutosta. Enää töiden perässä ei lähdetä kauemmas, vaan jäädään omalle paikkakunnalle odottelemaan työtarjouksia.

Rakennusalalla ei ehkä innostuta ulkotöistä enää entiseen malliin. Koulutukseen hakeutuu entistä vähemmän nuoria, joka näkyy pulana ammattihenkilöistä. Myös työnhakijoiden vähäinen työkokemus alalla, tai soveltumaton koulutus on ongelma ja tämä johtaa niin sanottuun kohtaanto-ongelmaan, millä tarkoitetaan että työnantajan tarvitsema työvoiman osaamisvaatimus  ja työntekijän saama koulutus eivät kohtaa.

 

Muutoksia tarvitaan nopeasti

Koronaa ei kuitenkaan voi syyttää täysin nykyhetken tilanteesta, vaan ongelmat ovat muhineet pinnan alla jo pidempään. Työn epäkohdat ja työn kovuus palkkaan nähden on monella alalla nostanut päätään ja asioista puhutaan avoimemmin. Asiasta on hyvä keskustella, koska vain sillä tavalla monella alalla kytevään ongelmaan saadaan kenties toimiva ratkaisu. Ratkaisuiksi on monen asiantuntijan näkökulmasta väläytelty muun muassa aikuiskoulutuksen kohdentamista ja lisäämistä, työperäisen maahanmuuton kasvattamista sekä sosiaaliturvan rakenteellista muuttamista työelämään kannustavammaksi. Yritykset ja ekonomistit puhuvat pontevasti sen puolesta, että muutoksilla on kiire, jotta Suomi pysyy taloudenkasvussa samassa vauhdissa kuin muut maat.

 

Lähteet:

stm.fi/henkilöstömitoitus

TE-keskus/avoimet työpaikat

 

VertaaLainaa.fi on lainojen kilpailuttamiseen ja vertailuun keskittynyt palvelu. Annamme vinkkejä säästämiseen ja sijoittamiseen sekä kerromme taloudessa tapahtuvista ajankohtaisista asioista. Palvelussa lainanhakija voi kilpailuttaa lainansa maksutta jopa 25 pankin ja rahalaitoksen välillä. 

VertaaLainaa.fi
Logo