Tuleeko lainat olla maksettuna ennen eläkeikää?

lainaa eläkeläiselle

Monen haaveissa on saada maksettua kaikki lainat pois ennen eläkeikää. Tätä päivää pidetään jonkinlaisena haamurajana, minkä jälkeen lainaa ei saisi olla enää maksettavana. Eläkeiän kynnyksellä edessä voi olla kuitenkin monenlaista muutosta, mitkä vaativat rahoituksen ottamista. Iän ei tarvitse olla este lainan ottamiselle, mutta on hyvä pohtia minkä verran lainaa on järkevää ottaa.

Kodin muutokset tai asunnon myynti

Eläminen ei missään nimessä lopu siinä vaiheessa, kun eläkepäivät alkaa – päivänvastoin.

Suunnitelmissa voi olla kodin remontointia niin, että asunnosta tehdään mahdollisimman esteetön. Oviaukkoja saatetaan leventää ja kynnyksiä ottaa pois, jotta kodissa olisi helppo liikkua esimerkiksi pyörätuolilla. Keittiön remontoinnissa yläkaapit on hyvä sijoittaa alemmas ja tehdä työskentely keittiössä mahdollisimman selkeäksi. Kylpyhuoneremontissa kannattaa huomioida, että myöhemmin pesutiloihin täytyy päästä esimerkiksi apuvälineen kanssa tai peseytymisen ajaksi täytyy päästä istumaan. Omaan kotiin täytyy tehdä tarvittavia muutoksia, jotta kotona asumisen olisi mahdollista kyllin pitkään.

Vaihtoehtoisesti moni päätyy eläkeiän kynnyksellä myymään kodin, mikä on vääjäämättä lasten muuttaessa jäänyt liian suureksi yhdelle tai kahdelle ihmiselle. Vanhasta kodista ei kuitenkaan välttämättä saa niin paljon myyntivoittoa, jotta se riittäisi kokonaan uuden asunnon ostoon. Tällöin vastaan voi tulla pienimuotoinen asuntolaina.

Eläkkeellä rahaa tarvitsee myös muihin menoihin, kuten matkusteluun, suurempien juhlien järjestämiseen tai esimerkiksi taloyhtiön remonttia varten.

Ei voida siis yksiselitteisesti sanoa, että eläkkeelle siirryttäessä lainaa ei saisi enää olla. Eläkeläinen voi tarvita lainaa hyvin monenlaisiin menoihin. Lainan ottamisen yhteydessä on kuitenkin tärkeää selvittää, minkä verran lainaa kannattaa ottaa? Voiko osan säästöistä käyttää menojen kattamiseen?

 

Pankkilaina eläkeläiselle

Useat pankit myöntävät pankkilainaa eläkeläiselle. Esimerkiksi asuntolainassa ei ole määritelty yläikärajaa, mutta mielin määrin lainaa ei myönnetä kenellekään. Pankki haluaa neuvotella lainan käyttötarkoituksesta ja millaista kohdetta henkilö on lainallaan ostamassa?

Tyypillisesti vanhemmat henkilöt suunnittelevat nykyisen omakotitalon myymistä ja uuden asunnon ostoa palveluiden läheisyydestä. Uudempi asunto voi kuitenkin olla arvokkaampi kuin, mitä vanhasta talosta saa, joten puuttuvalle osalle tarvitsee rahoituksen.

Jos eläkeläisen tulot ovat riittävät eikä tiedoissa ole maksuhäiriömerkintöjä on lainan saaminen mahdollista. Uudesta lainasta kannattaa kuitenkin neuvotella useamman eri pankin kanssa, koska lainan korossa ja asuntolainan marginaalissa saattaa olla merkittäviä eroja.

 

Kulutusluotto eläkeläiselle ilman vakuuksia

Kulutusluottoa voidaan myöntää henkilölle 100 eurosta aina 60 000 euroon saakka 1 – 20 vuoden maksuajalla. Pankit ja rahoitusyhtiöt eivät useinkaan vaadi lainalle vakuuksia tai henkilötakausta, jos lainanhakijan maksukyky on riittävä.

Lainaa voidaan myöntää vähintään 18 vuotta täyttäneelle ja yläikäraja on lainantarjoajasta riippuen 60 – 75 vuotta. Aina yläikärajaa ei ole sen tarkemmin ilmoitettu ja se johtuu siitä, että hakijan ikää tärkeämmäksi kriteeriksi katsotaan säännölliset tulot sekä puhtaat luottotiedot. Eläkeläinen voi siis hyvinkin saada tarvittavan kulutusluoton käyttöönsä, jos eläketulot ovat riittävät.

Kulutukseen suunnatut lainat siirretään asiakkaan tilille joko erissä tai niin, että vain tililtä nostetusta lainasta tulee korkokuluja. Jos laina maksetaan asiakkaan tilille heti, puhutaan yleensä kertaluontoisesta kulutusluotosta. Jos asiakas haluaa nostaa lainaa erissä, voidaan hakijalle myöntää jatkuva joustoluotto.

 

Lainan myöntämiseen vaikuttaa eläkeläisen maksukyky

Usein eläkeläisillä voi olla hyvinkin vakaat ja riittävät tulot. Asuntoa varten otettu laina on maksettu jo ennen eläkkeelle siirtymistä pois. Henkilöllä voi olla pääomatuloja tai toinen asunto vanhemmilta perittynä. Monet ovat saaneet eläkeikään mennessä oman talouden hyvän tasapainoon, kun lapset pärjäävät jo omillaan eikä pakollisia menoja ole enää siinä määrin kuin nuorempana.

Lainaa eläkeläiselle voidaan myöntää, mutta on hyvä pohtia, minkä verran lainaa kannattaa ottaa ja millaisella maksuajalla? Apuna lainan suunnittelussa kannattaa käyttää maksutonta lainalaskuria, joka laskee tarvittavalle lainasummalle ja valitulle maksuajalle kuukausierän sekä kokonaiskustannukset. Laskurin avulla on helppo hahmottaa, minkä suuruiseen lainaan eläkkeellä on varaa.

Eläkeläisellä olisi hyvä olla 5000 – 10 000 euroa varakassaa niin sanotusti pahan päivän varalle. Nuorempia koskee myös sama asia, mutta mitä vanhemmaksi elää sen todennäköisempää on joutua sairaalahoitoon tai leikkaukseen.

Käänteinen asuntolaina

Käänteinen asuntolaina on kertalyhenteinen laina, jonka vakuutena on oma asunto. Laina-ajan kuluessa lainasta maksetaan vain korot. Kun laina-aika päättymässä asiakas voi esimerkiksi maksaa koko lainasumman pois, laina-aikaa jatketaan tai laina muutetaan erissä lyhennettäväksi. Jos asunnon vakuusarvoa on jäljellä, lainaa voi myös ottaa lisää. Näin käänteinen asuntolaina ei välttämättä pääty vakuutena olleen asunnon myymiseen.

Käänteinen asuntolaina on monelle vielä melko vieras käsite. Asiasta kannattaa tiedustella tarkemmin omasta pankista. Käänteistä asuntolainaa tarjoaa muun muassa OP , Nordea sekä Danske Bank.

 

Mihin tarkoitukseen eläkeläiselle voidaan myöntää lainaa?

Eläkeläinen voi hakea lainaa juuri siihen tarkoitukseen mihin haluaa. Jos tulot on vakaat ei lainan saannille vanhemmalla iällä tulisi olla estettä. Suurempien lainojen kohdalla joudutaan kuitenkin olemaan kriittisempiä, koska jos laina-aika on liian lyhyt, nousee lainan kuukausierät korkeaksi.

Tyypillisesti eläkeläinen hakee lainaa:

  • lomamatkaan
  • taloyhtiön remonttia varten
  • lääke- ja sairaalakuluihin
  • uuden asunnon ostamiseen
  • muihin kuluihin.

Tarvittava laina kannattaa aina kilpailuttaa mahdollisimman monen eri pankin ja rahoitusyhtiön kesken, jotta vertailu olisi läpinäkyvämpää.

Pyydä maksuttomat lainatarjoukset Vertaalainaa-palvelusta, niin kilpailutamme lainan hetkessä yli 25 pankin ja rahoitusyhtiön välillä.

Takaisin ylös
VertaaLainaa.fi