Rahan nostaminen kaupasta

Rahan nostaminen kassalta

Rahaa voi nostaa pankkiautomaatin lisäksi nykyään myös kaupan kassalta. Ruokaostoksia tehdessä sinun ei tarvitse erikseen lähteä pankkiautomaatille nostaaksesi käyttöön käteistä rahaa, vaan voit tehdä sen ostosten yhteydessä. Rahan nostaminen kaupasta onnistuu yleisimmillä pankkikorteilla. 

 

Nosta käteistä kaupasta

Lähin pankkiautomaatti ei toimi tai etäisyys Ottopisteelle on turhan pitkä. Tällainen tilanne voi hyvin tulla kenelle tahansa vastaan. Nämä ovat hankalia tilanteita, jos käteistä rahaa olisi saatava esimerkiksi lapsen syntymäpäiväjuhliin, valmistujaisiin tai johonkin muuhun tarkoitukseen. Onneksi rahan nostaminen kaupasta onnistuu ja suurin osa kaupoista on arkena ja pyhänä pitkään auki.

Käteistä kannattaa nostaa sen verran, mitä sillä hetkellä tarvitsee. Liian suurten käteisvarojen säilyttäminen altistaa turhaan monille riskeille. Niille, jotka käteistä käyttävät suositellaan noin viikon mittaisen käteissumman nostamista. Esimerkiksi, jos viikossa rahaa kuluu arviolta 10 – 20 euroa päivää kohden, käteisnosto olisi 140 euroa viikkoa kohden. Kauppojen kassoilta on nykyään niin helppo nostaa tarvittaessa rahaa, ettei ole mitään syytä nostaa kerralla suuria summia käteistä.

Osalle ihmisistä käteisellä maksaminen on selkeämpi vaihtoehto hahmottaa, mihin ja minkä verran rahaa kuluu ostoksiin. Kun ostokset maksetaan pankki- tai luottokortilla ei rahan käyttöä näe konkreettisesti. Lapselle rahan käytön opettaminen tapahtuu usein käteisellä. Myöhemmin, kun lapsi on vähintään kouluikäinen hänelle voidaan hankkia pankkikortti. Milloin pankkikortti lapselle kannattaa hankkia, sen päättävät huoltajat. 

 

Näin rahan nostaminen kaupasta tapahtuu:

Suomessa rahaa voi nostaa K-kaupoista, S-ryhmien kaupoista ja ABC-asemilta sekä R-kioskeilta ja Tokmanneilta.

Kerro ennen ostosten maksamista, että haluat nostaa samalla käteistä.

Nostettavan summan ei tarvitse olla tasasumma, mutta noston yläraja on yleensä asetettu 200 euroon ellei kortilla ole muita päivittäisiä nostorajoituksia.

Summan ilmoittamisen jälkeen maksat ostokset debit-kortillasi, jonka jälkeen saat kuitin ostoksista sekä summan, jonka halusit nostaa.

Useat kaupat vaativat, että rahan nostaminen vaatii jonkinlaisen ostoksen teon samalla kaupasta. Ostos voi olla hyvin pieni, esimerkiksi 5 euron suuruinen.

Noston voi kaupoissa tehdä tyypillisesti Osuuspankin, Nordean, Aktian, Säästöpankin, Handelsbankin sekä Danske Bankin debit-korteilla.

Rahan nostamisen yhteydessä henkilöllisyys varmennetaan henkilökortista, passista tai ajokortista.

Käteisnosto ei ole mahdollista luottokortilla.

 

Käteismaksun korvaajaksi tullut mobiililompakko

Viime vuosien aikana maksutavat ovat monipuolistuneet ja käteisellä maksamisen sijaan suositaan ostosten maksamista puhelimella. Suosittuja mobiililompakkoja ovat muun muassa Google Pay, MobilePay ja Pivo. Mobiilimaksaminen on syrjäyttämässä käteiselle maksamisen. Varsinkin nuoremmat ikäluokat maksavat pääsääntöisesti ostokset pankki- tai luottokortilla ja mobiililompakolla.

Monessa mobiililompakossa on lähimaksuominaisuus, jolla voi esimerkiksi maksaa ostokset ruokakaupassa. Maksun yhteydessä riittää, kun puhelinta käyttää lähellä maksupäätettä. Tämä nopeuttaa maksamista eikä ostosten yhteydessä tarvitse koskettaa laisinkaan maksupäätteen numeroita. Lähimaksuun verraten mobiililompakolla voi maksaa yli 50 euronkin ostoksia.

Kilpailuta laina maksutta VertaaLainaa.fi palvelussa

Olemme 100% kotimainen palvelu, josta saat lainapäätöksen välittömästi.

Lainatarjoukset saat vain muutamassa minuutissa.

Pyydä lainatarjoukset tästä

Takaisin ylös
VertaaLainaa.fi