Veneen osto, rekisteröinti ja rahoitus

Veneen osto

Kalaan kannattaa lähteä aamulla varhain tai myöhään illalla. Parhaiten kala nappaa, kun ei ole liian kuumaa. Tästä syystä kesällä keskipäivä ei ole kalastamiseen parasta aikaa. Ongella kalastamiseen ei tarvitse kalastuslupaa. Vapaluvalla voi kalastaa muun muassa uistimella ja pilkillä. Pyydysluvalla voi kalastaa verkolla ja katiskalla. Kalastusluvalla saa kalastaa valtion vesialueilla. Luvan ja kalastusvarusteiden lisäksi saatat tarvita kalastamiseen myös veneen, minkä valinta määräytyy vesialueiden ja kalastusinnon mukaan.

 

Veneen osto uutena vai käytettynä?

Jos tiedät, että venettä tulee käytettyä paljon ja sillä liikutaan vesillä pitkiäkin matkoja, kannattaa harkita uuden veneen ostoa. Vene kuitenkin kestää aikaa, kunhan siitä pidetään asianmukaisesti huolta. Uusien, suurempien veneiden hinnat liikkuvat kymmenissä tuhansissa, joten on hyvä vertailla eri venevalmistajien veneitä ja käydä testaamassa eri mallit. Usein uuden veneen ostoon tarvitaan rahoitus, mikä hoituu parhaiten sopivan suuruisella venelainalla.

Palvelumme kautta voit hakea venelainaa:

  • 100 – 60 000 euroa
  • alkaen 4,19 korolla
  • ilman takaajia tai vakuuksia
  • milloin vain – maksuton hakemus on avoinna kellon ympäri
  • kilpailuttamisen kautta – lainahakemuksesi kilpailutetaan aina yli 25 luotontarjoajan välillä

Jos vene tulee pienempään käyttöön, kannattaa katsoa, millaisia käytettyjä veneitä on tarjolla. Sopivan kokoiset ja hinnaltaan edulliset käytetyt veneet liikkuvat markkinoilla kuitenkin nopeasti varsinkin alkukesästä, joten veneen hankinnan kanssa kannattaa olla ripeä. Käytetyn veneen kohdalla tulee olla erityisen tarkka, että myyjä on ilmoittanut veneestä kaikki sen kuntoon oleellisesti vaikuttavat asiat.

 

Kalastamiseen sopivan moottorin valinta

Kalastustarkoitukseen valittava vene riippuu hyvin paljon siitä, kuinka suurilla vesillä kalastat ja oletko kuinka aktiivinen kalastaja?

Alkuun kalastamisessa pääsee pienemmälläkin veneellä. Vesillä liikkuminen voi tapahtua joko soutamalla tai pikkuperämoottorilla.

Perämoottori, jossa nopeus on 4 – 5 solmia (7 – 9 km/h) on jo riittävä pienempään veneeseen. Jos moottori on liian tehokas tai painava veneen kokoon nähden, saattaa perä laahata ja nostaa etukeulaa, jolloin veneen ajo-ominaisuudet ovat koetuksella. Eipä veneen kyydissäkään ole mukava olla, jos vene on kummallisessa asennossa. Veneelle sopivan moottorikoon löydät perälaudasta valmistajan suosituksesta.

Perämoottori on tehokas monenlaiseen veneeseen, mutta jos liikkuminen vesillä on satunnaista ja eikä veneellä mennä kilometritolkulla, voi hyvä vaihtoehto olla hiljainen ja ympäristöystävällinen sähkömoottori. Akun kesto on 2 tunnista jopa 6 tuntiin. Sähkömoottorin muita hyviä ominaisuuksia ovat edullinen hinta sekä kevyt paino. Jos oma vene sijaitsee kauempana kodista, voi moottorin ottaa kalareissun jälkeen kätevästi mukaansa ja ladata akut valmiiksi seuraavaa kertaa varten.

 

Pitääkö vene rekisteröidä?

Vene tulee rekisteröidä liikenneasioiden rekisteriin, jos se on vähintään 5,5 metriä pitkä purje- tai moottorivene. Vesikulkuneuvot on merkittävä rekisteriin myös silloin, kun valmistajan ilmoittama moottoriteho on vähintään 15 kilowattia eli yli 20 hevosvoimaa. Tämä koskee esimerkiksi myös isompitehoisia vesiskoottereita.

 

Miten rekisteröin käytetyn veneen?

Omistajamuunnos tulee tehdä kaupanteon jälkeen viimeistään 30 päivän aikana.

Oston yhteydessä kannattaa selvittää, onko kyseinen vene rekisterissä. Voit myös itse tarkistaa asian Traficom/ julkiset vesikulkuneuvot osiosta. Näet rekisteristä muun muassa vesikulkuneuvon tekniset tiedot sekä moottorin -ja omistajan tiedot. Kirjaudu palveluun verkkopankkitunnuksillasi.

Ellei tietoja löydy rekisteristä tai ne on sieltä poistettu, pyydä myyjää rekisteröimään vene ennen kaupantekoa.

Epäselvissä tilanteissa ota yhteyttä Liikenne -ja viestintävirastoon.

 

Miten rekisteröin uuden veneen?

Ennen vesille lähtöä sinun tulee ensirekisteröidä veneesi, jos se täyttää asetetut vaatimukset.

Selvitä kaupanteon yhteydessä hoitaako myyjä rekisteröinnin vai sinä? Jos teet sen itse, asia hoituu helpoiten Traficomin sivuilla tai asioimalla rekisteripisteessä.

Rekisteröinnin yhteydessä sinun tulee ilmoittaa vesikulkuneuvon pääasiallinen käyttökunta Suomessa.

Ensirekisteröinnin yhteydessä vaaditaan huvivenedirektiivin mukainen vaatimustenmukaisuusvakuutus sekä vesikulkuneuvosta että moottorista. Sillä osoitetaan, että vesikulkuneuvo ja sen moottori täyttävät huvivenedirektiivin vaatimukset. Nämä tiedot löydät käyttöohjekirjasta.

Muista ensirekisteröidä vesikulkuneuvosi viimeistään 30 päivän aikana ostosta.

 

Vesillä liikkujan turvallisuus

Pelastusliivejä tulisi käyttää aina vesillä liikuttaessa oli matka pitkä tai lyhyt. Pelastusliivit parantavat huomattavasti turvallisuutta, jos joutuu veden varaan. Tämä pätee myös henkilöihin, jotka ovat uimataitoisia. Matka rannalle saattaa olla pitkä tai vesi hyytävän kylmää. Valitettavan usein näkee myös, että lapsilla on pelastusliivit, mutta aikuisilla ei. Näytä lapsille esimerkkiä käyttämällä pelastusliivejä.

Kaikkien Suomessa myytävien pelastusliivien ja kelluntapukineiden tulee täyttää henkilösuojain direktiivien vaatimukset ja olla CE-merkittyjä. Tarkista tämä ja se, että pelastusliivit ovat oikeankokoiset. Kokomerkinnän löydät pelastusliivien sisäpuolelta. Pue pelastusliivit oikein.

Opettele vesiliikkuvan säännöt ja liiku vesillä aina selvin päin.

 

Kilpailuta venelaina VertaaLainaa palvelussa

Jos olet aikeissa ostaa veneen ja tarvitset siihen rahoituksen, voit kilpailuttaa venelainan ilmaisessa kilpailutuspalvelussamme.

Kilpailuttaminen onnistuu helposti ja nopeasti yhdellä selkeällä hakemuksella.

Lisäät hakemukseen tarvitsemasi venelainan määrän ja sopivan maksuajan. Sen  jälkeen jäät odottelemaan lainatarjouksia, jotka välitetään keskimäärin muutamassa minuutissa sinulle.

Haettava lainasumma on 100 – 60 000 euroa 1 – 20 vuoden maksuajalla. Kilpailutamme hakemuksesi yli 25 pankin ja rahoitusyhtiön välillä.

Vertaile saamasi lainatarjoukset ja päätä, minkä venelainan haluat itsellesi ottaa.

Tarjouksissa on hyvä kiinnittää huomiota:

Hyvin usein lainan kilpailuttamisen myötä lainanhakija löytää itselleen sopivan lainan. Tyypillisesti kulutusluotto on ollut lainatuote, jolla veneen rahoitus yleensä hoidetaan.

Lainansaaja solmii lainasopimuksen valitun pankit tai rahalaitoksen kanssa lainatarjouksen mukaisesti. Lainasopimuksen allekirjoittaminen onnistuu sähköisesti. Tarkemmat ohjeet lainan hyväksymiseen antaa valittu rahalaitos.

VertaaLainaa.fi
Logo