Lainaneuvottelu – näin pyydät lainatarjoukset verkossa

Lainaneuvotteluun on totuttu varaamaan reilusti aikaa. Usein se tarkoittaa arkena töistä poissaoloa sekä muutaman tunnin ajan varaamista pankkikonttorista. Nykyään kuitenkin kaikki pankit ja rahoitusyhtiöt tarjoavat digitaalisia palveluitaan, joten lainan hakeminen ja lainaneuvottelu ei ole sidottu aikaan tai paikkaan.

Netissä lainaneuvottelun voi hoitaa itselleen parhaimpaan aikaan. Lainahakemus on avoinna vuorokauden jokaisena tuntina päivään katsomatta. Esimerkiksi lainahakemuksen voi täyttää viikonloppuna ilta-aikaan.

Netissä lainaneuvottelu onnistuu näin:

Vertaalainaa sivustolla on maksuton lainahakemus, jonka täyttämiseen kannattaa varata aikaa noin 5 – 10 minuuttia. Hakemuksessa kysytään muun muassa tarvittavan lainasumman määrä, henkilötiedot sekä nettotulot. Hakemuksen lähettämisen jälkeen lainahakemus välitetään noin 25 pankille ja rahoitusyhtiölle kilpailutettavaksi. Vastaukset lainatarjouksista hakija saa suoraan ilmoittamaansa sähköpostiin. Lainatarjouksia voi tulla useitakin, koska kilpailutuksesta on mukana monta lainantarjoajaa. Lainanhakija saa tutustua lainatarjouksiin useamman päivän ajan ja päättää haluaako hyväksyä jonkun tarjouksista. Hakijan on kuitenkin hyvä tietää, ettei lainatarjouksista ole pakko hyväksyä yhtäkään ellei mikään tarjouksista ole sopiva siihen tarkoitukseen, mihin sitä haetaan. Lyhyesti sanottuna, lainahakemuksen täyttäminen tai lainatarjousten vastaanottaminen ei sido hakijaa mihinkään sopimukseen tarjousten vertailuvaiheessa.

Lainatarjouksen hyväksymisen jälkeen lainantarjoaja saattaa pyytää lainanhakijalta tarkennuksia maksukyvystä. Tällaisia dokumentteja ovat tyypillisesti palkkatiedot tai viimeisin verotuspäätös. Kun tarvittavat asiakirjat on käyty lainantarjoajan toimesta läpi saa hakija lopullisen lainapäätöksen. Kun hakija on hyväksynyt lainasopimuksen lainaehtoineen, hakija allekirjoittaa sopimuksen henkilökohtaisilla verkkopankkitunnuksillaan.

Lainasopimuksessa on kerrottu tarkemmin, kuinka ja koska laina maksetaan hakijan tilille. Jos valittu laina on kulutusluotto, maksetaan laina kertaluontoisesti heti tilille. Jos taas valittu lainatyyppi on joustoluotto, nostetaan lainaa oman lainatarpeen mukaan tilille tarvittava määrä aina oman luottorajan puitteissa. Netistä haettava ja saatu laina on hyvin usein vakuudeton laina, joten hakija ei tarvitse lainaa varten henkilötakausta tai muita vakuuksia. Hakijan ei myöskään tarvitse perustella mihin laina käytetään. Nopeimmillaan koko lainaprosessi on käyty loppuun saakka jopa saman päivän aikana, kun lainahakemus on lähetetty.  Kun laina haetaan netin kautta ei lainaneuvotteluun tarvitse varata aikaa viikkoa, vaan siihen riittää korkeintaan muutama päivä.

Lainahakemukseen

Lainaa hyvin monenlaiseen tarkoitukseen

Netistä haettu laina ei vaadi tarkempia perusteluita sen käyttötarkoitukseen, mutta tämä ei kuitenkaan tarkoita, että lainaa saisi verkosta heppoisemmin perustein. Lainantarjoajat tarkistavat hyvin tarkoin lainanhakijan maksukyvyn ja muut tiedot, mutta vakuudettomissa lainoissa lainan käyttökohdetta ei sen tarkemmin kysellä. Jokainen lainanhakija saa käyttää lainan parhaaksi katsomallaan tavalla, mutta toki aina vastuullisesti. Lainaa ei tule koskaan ottaa tarvittavaa määrää enempää, vaan vain sen verran mitä tarvitsee. Lainalaskurin avulla kannattaa laskea sopivan lainan määrä.

Netistä haettavat lainasummat vaihtelevat ja vakuudetonta lainaa voi hakea 100 eurosta aina jopa 60.000 euroon saakka. Myönnetyn lainan määrä riippuu hakijan tiedoista sekä maksukyvystä, ei niinkään siitä mihin laina käytetään. Suurempaa lainaa varten saa lainalle ottaa toinen yhteisvastuullinen lainanhakija. Rinnakkaishakijan kanssa on usein paremmat mahdollisuudet suurempaan lainaan ja parempiin lainaehtoin.

Vakuudeton laina käytetään tyypillisesti muun muassa kodin remonttiin, häiden järjestämiseen, suurempiin kertaostoksiin, pidempään lomamatkaan, auton ostoon (esimerkiksi joulukuussa 2020 Suomessa ensirekisteröitiin 8132 uutta henkilöautoa) tai veneen ostoa varten. Tässä muutamia esimerkkejä, mihin lainaa on haettu, mutta lainan käyttötarkoitus voi olla myös joku muu.

Lainalaskuriin

Anna palaute artikkelia koskien

      Kirjoita palaute

      Takaisin ylös
      VertaaLainaa.fi