Matkailuauton rahoitus

Matkailuautojen myynti ja vuokraus on kasvanut viimeisen vuoden aikana

Koronan tuoma epävarmuus ja matkustusrajoitukset kasvattivat tänä vuonna matkailuautojen – ja vaunujen kysyntää. Moni suomalainen päätti lähteä kesälomallaan kiertämään Suomea ja tähän tarkoitukseen paras vaihtoehto oli monen mielestä vuokrata tai ostaa käyttöön matkailuauto – tai vaunu. Tienpäällä nähtiinkin tänä vuonna monia ensikertalaisia karavaanareita. Osa ihastuu karavaanarielämään pysyvästi, osalle se on mukava kerran elämässä koettava kokemus ja osa vannoo, ettei koskaan enää lähde moiseen hommaan. Matkailuautosta haaveilevien kannattaakin ensin alkuun vuokrata matkailuvaunu – tai auto ja katsoa onko arki karavaanarina sellaista mistä on kuvitellut. Netistä löytyy monia sivustoja, esimerkiksi Nettikaravaani missä vuokrataan matkailuautoja ja matkailuvaunuja.

Mitä matkailuautosta haaveilevan tulee ottaa huomioon?

Ensimmäisenä ja tärkeimpänä asiana on matkailuauton rahoitus. Se määrittää millaista autoa tai vaunua voi lähteä katselemaan. Rahoituksen osalta on syytä miettiä, kuinka paljon omia mahdollisia säästöjä on valmis laittaamaan hankintaan vai olisiko syytä hakea lainaa netistä tai pankista koko summalle? Osa autoliikkeistä myöntää autolainalle rahoituksen, mutta jos auton aikoo hankkia yksityiseltä tätä mahdollisuutta ei voi käyttää. Matkailuauton rahoituksen olisi syytä olla järjesteltynä jo ennen kuin lähtee autoa katselemaan netistä, koska heti kun sopiva löytyy, on fiksua olla nopeasti sopimassa tapaamisaikaa auton tarkempaan tutkimiseen. Hyväkuntoiset, edulliset matkailuautot ja matkailuvaunut menevät kaupaksi nopeasti.

Jos matkailuautosta haluaa pitkäaikaisen kumppanin, tulee tarkastaa huolellisesti ja miettiä onko auto tai vaunu ominaisuuksiltaan tarpeisiisi sopiva. Matkailuauton valintaan vaikuttaa myös perheen koko, autossa tulee olla tarpeeksi tilaa sekä nukkumapaikat jokaiselle. Mieti myös onko valintasi matkailuauto – vai vaunu? Matkailuvaunun saa edullisemmin kuin auton, mutta jos vaunun vetäminen ja esimerkiksi sen peruuttaminen tuntuu vaikealta, kannattaa miettiä asuntoauton hankkimista. Vaunun hyviä puolia on, että sen voi jättää karavaanarialueella paikalleen ja lähteä autolla kauppaan tai nähtävyyksiä katselemaan. Auton hyviä puolia on helpompi ajettavuus. Mutta nämä ovat makuasioita ja molempiin vaihtoehtoihin löytyy omat kannattajansa.

Mikäli auton tai vaunun haluaa ostaa uutena autoliikkeestä on hyvä muistaa, että kaupanteon jälkeen jälleenmyyntiarvo tippuu huomattavasti. Mutta, jos autoliikkeestä löytyy sopiva auto, hyvään hintaa ja tarkoituksena on pitää menopeli itsellä pidemmän aikaa, on päätös varmasti oikea.

Matkailuauton rahoitus netistä

Monelle menopelistä haaveilevalle ei välttämättä tule mieleen, että tarvittavan rahoituksen auton tai vaunun ostoon voi hoitaa myös verkossa. Monet tunnetut pankit ja rahoituslaitokset ovat laajentaneet toimintaansa myös verkkoon. Pankit tiedostavat, että suuri joukko suomalaisia hoitaa asioinnit suoraan netissä, niin myös laina – sekä vakuutusasiat. Netistä voi hakea vakuudentonta lainaa aina 60 000 euroon saakka 1 – 20 vuoden maksuajalla. Tyypillisesti rahoitus kohdistuu autolainan ottoon, kesämökin remontoimiseen, lomamatkan tai häiden suunnitteluun sekä päivittäisiin ostoksiin. Tänä vuonna on ollut kuitenkin havaittavissa suurempi lainanhakutarve juuri matkailuautojen – tai vaunujen hankintaa koskien.

VertaaLainaa.fi palvelussa et pelkästään hae lainaa, vaan jättämäsi lainahakemus kilpailutetaan puolestasi monen vakavaraisen pankin ja rahoituslaitoksen välillä. Tämä antaa sinulle hyvät lähtökohdat löytyy netin edullisin laina, koska jokainen kilpailutuksessa mukana oleva lainanmyöntäjä tietää, että mielenkiinnostasi kilpailee myös 30 muuta pankkia ja rahoitusyhtiötä. Kilpailuta laina ennen lainan ottamista, niin pääset vertailemaan eri lainatarjouksia ennen lainapäätöksen tekoa. Lainan kilpailuttaminen on VertaaLainaa.fi palvelussa maksutonta ja riskitöntä. Lainan kilpailuttaminen ei maksa sinulle mitään eikä lainatarjousten vastaanottaminen sido sinua mihinkään. Kun olet päättänyt minkä lainatarjouksen haluat hyväksyä, voit allekirjoittaa lainasopimuksen pankkitunnuksillasi. Muussa tapauksessa hylkäät kaikki tulleet lainatarjoukset ja jatkat sopivan lainan etsimistä muualta. Lainan kilpailuttaminen kotimaisen VertaaLainaa.fi palvelun avulla on helppoa, turvallista ja nopeaa. Pyydä rahoitustarjous matkailuautosta jo tänään, niin olet lähempänä haaveen toteutumista.

Jätä kommentti, kysymys tai oma mielipiteesi artikkelin aihetta koskien!

      Jätä kommentti