Valmistujaislahja – Mitä lahjaksi valmistuneelle?

Mitä lahjaksi valmistuneelle

Tänäkin vuonna suomalaiset ovat ostaneet tai tulevat ostamaan useita lahjoja lapsilleen, lapsenlapsilleen, ammattiin valmistuville sekä ylioppilaille. Vuoden aikana kertyvä summa, mitä synttärilahjoihin ja muihin paketteihin laitetaan on yllättävän suuri. Moni suomalainen miettii, mikä on sopiva summa kummilapselle rippipäivänä? Täytyykö naapurin nuorta ylioppilasta muistaa lahjarahalla? Mitä ostaa vastavalmistuneelle?

 

Valmistujaislahjan ajatuksen arvo lahjasummaa tärkeämpi

Niinhän sitä sanotaan, että ”ajatus on tärkein”. Totta toki tuokin, mutta onko asia oikeasti näin yksinkertainen?

Juhlasta juhlan tekee vain saapuvat vieraat eikä juhliin meneminen tulisi koskaan olla kiinni siitä ettei voi mennä, koska lahjaan ei ole varaa. Lahjan hankinnassa tulisikin miettiä minkä suuruiseen hankintaan on varaa ja kuinka läheinen lahjan saaja on?

Lahja on idea ja ajatus, ei vain tietyn hintainen ostos. Tästä syystä lahjan arvolle ei voida määritellä mitään tiettyä ylä- tai alarajaa. Hintaan ja ostettavaan tavaraan vaikuttaa, kenelle lahja tulee? Esimerkiksi omalle lapselle moni vanhempi ostaa kalliimman lahjan kuin esimerkiksi muille sukulaisille. Keskimäärin oman lapsen syntymäpäivälahjaan laitetaan rahaa noin 50 – 100 euroa, kummilapsen lahjaan 20 – 50 euroa, sukulaisen lapsen valmistujaislahjaksi panostetaan noin 40 – 70 euron lahjalla. Puolisot keskenään laittavat lahjoja yleensä tarpeen mukaan.

Ylioppilasjuhlissa, rippijuhlissa sekä valmistujaisjuhlissa lahja on yleensä rahasumma, mikä on jo aikaisemmin laitettu päivänsankarin pankkitilille. Muissa juhlissa rahalahjan sijaan annetaan usein paketti tai lahjakortti.

 

Valmistujaislahja ostetaan, vaikka siihen ei olisi varaa

Vaikka monessa perheessä rahasta olisi tiukkaa, lahjoihin laitettavasta summasta ei juurikaan tingitä. Suhteessa pienituloisemmalla menee tuloihin nähden enemmän rahaa lahjoihin kuin keski- tai suurituloisella. Lahjan hankintaan ollaan valmiita ottamaan jopa kulutusluottoa tai joustoluottoa, jotta tietty lahja saadaan ostettua. Monen mielestä juhliin ei voi missään nimessä mennä ilman lahjaa. Osalle juhliin osallistuminen voi jäädäkin siitä kiinni ettei lahjaan yksinkertaisesti ole varaa. Varsinkin alkukesän aikana voi moni lähisuvun nuori valmistua ammattiin, ylioppilaaksi tai päästä ripille. Tähän päälle vielä synttärit ja häät. Lahjoihin laitettava summa voi nopeasti nousta useisiin satoihin euroihin.

Juhliin meno ei kuitenkaan niin valmistuneen kuin juhlien järjestäjänkään näkökulmasta tulisi koskaan jäädä lahjan arvosta kiinni. Vastavalmistuneelle voi oman taloudellisen tilanteen mukaan ostaa kalliimman lahjan tai panostaa lahjaan itse valmistamalla esimerkiksi kuvakollaasi tai jokin huumoriteksti. Usein valmistuneelle on tärkeää lahjojen sijaan, että juhliin kutsutut saapuvat paikalle ikuistamaan vastavalmistuneen juhlapäivää.

 

Mikä on hyvä valmistujaislahja?

On tärkeä muistaa, että suurin osa kutsun lähettäneistä toivoo juuri sinun tulevan hänen juhliinsa, vaikka et pystyisikään tuomaan kallista lahjaa. Ei ole olemassa yhtä ja oikeaa vastausta siihen, millä rahasummalla tai lahjan rahallisella arvolla juhliin tulisi osallistua. Nämä riippuu niin paljon kenelle lahja tulee ja kuinka läheisestä ihmisestä on kyse? Lahja voi osua hyvinkin nappiin, jos lahjansaajan tuntee hyvin ja tietää tarkalleen mitä hän toivoo. Tällainen voi olla esimerkiksi kutsu kanoottiretkelle, jos tiedossa on ollut, että päivänsankari on moisesta retkestä haaveillut. Kanootin saa vuokrattua muutamaksi tunniksi noin 20 – 40 eurolla. Vastavalmistuneelle voi myös ostaa hauskan huumorimukin tai kirjoittaa hänelle runon.

Naapurin nuoren valmistujaisiin riittää, kun vie ruusun. Itse tekemällä myös säästää huomattavasti, jos vain on kätevä käsistään. Esimerkiksi ammattiin valmistunut nuori, joka on pian lähdössä armeijaan arvostaa varmasti, jos kudot hänelle villasukat.

Kalliimpia lahjoja löytyy jokaiseen makuun ja toiveeseen, mutta arvokkaimpien lahjojen kohdalla kannattaa olla tarkkana. Lahjanostajan tulisi olla melko varma, että lahja on saajalle mieleinen tai toivottu. Se mistä sinä pidät ei tarkoita, että lahjansaaja olisi lahjasta mielissään. Helposti, jos lahja ei miellytä se jää kaapin perälle tai käyttämättä. Jokainen lahjan antaja kuitenkin toivoo, että lahja ilahduttaa tai tulee käytetyksi. Tästä syystä kannattaa kysellä, mitä henkilö toivoo lahjaksi ja tehdä lahjaostokset sen mukaan. Ellei asiasta voi syystä tai toisesta olla varma, kannattaa pitää ostokuitti tallessa mahdollista palautusta tai vaihtoa varten.

 

Mikä on hyvä syntymäpäivälahja?

Monessa lapsiperheessä lasten kaverisynttärit ovat suuri menoerä. Lasten kavereiden lahjaan ei yksittäin laiteta suurta summaa, mutta jos vuoden aikana on monella lapsella kaverisynttäreitä, nousee lahjoihin laitettava summa melko suureksi. Kaverilahjaan laitetaan rahaa noin 20 euroa per lahja. Jos kaverisynttäreitä on vuoden aikana kymmenet nousee vuosittainen summa jo 200 euroon.

Meillä on kolme lasta, iältään 5, 8 ja 11. Kaverisynttärikutsuja tulee lapsille lähes joka kuukausi. Totta kai lapsi haluaa mennä ystävänsä syntymäpäiville, mutta kyllä näin vanhempana välillä tuntuu, että mistä taas taiotaan rahat 20 euron lahjaan. Kyllähän lahja voisi olla halvempikin, mutta mitä saa alle 20 eurolla? Olemme nyt vähentäneet kuluja sillä tavalla, että lapsi tekee itse kaverille kortin, siinä säästetään jo 2 euroa ja lahjoja yritän katsella alennusmyynneistä pitkin vuotta. Ostan sellaisia leluja, jotka sopivat ikään tai sukupuoleen katsomatta. Hyviksi lahjoiksi on todettu esimerkiksi ilmapallot, vesipyssyt, legot, muovailuvahat, saippuakuplat, pihapelit ja katuliidut”.

Lahjan antamisen ajatuksena olisikin olla aina läheisen ilahduttaminen ja oma vastuunsa tässä on myös lahjansaajalla. Lahjoja ei tulisikaan koskaan vertailla toisiinsa.

VertaaLainaa.fi
Logo