Miten säästää satasia kuukaudessa?

Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa säästäminen

Monelle voi tulla yllätyksenä vanhemmalla ikää oman eläkkeen määrä. Koko elämänsä on tehnyt kovasti töitä, mutta harva tulee miettineeksi tulevaa eläkettä. Säästäminen ja sijoittaminen kannattaa toki aloittaa mahdollisimman nuorena, mutta koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa omien rahojen tarkempi pohdinta. Rahaa menee helposti huomaamatta turhiin ostoksiin ja matkoihin, pienellä suunnittelulla ja harkinnalla kuukaudessa voi tehdä säästöjä, jotka pidemmän päälle kerryttävän säästötiliäsi.

Säästäminen ei kuitenkaan tarkoita kaikista mukavuuksista luopumista, vaan oikeilla valinnoilla et joudu luopumaan mistään tärkeästä. Voit esimerkiksi säästää sata euroa, muuttamalla hieman ruokailutottumuksia. Jos esimerkiksi olet tottunut käymään työpaikkalounaalla läheisessä ravintolassa, voit sen sijaan korvata lounaan tekemällä edellisenä iltana kotona eväät töihin.

Otetaan vaikka esimerkki: Lounaan hinta on keskimäärin 10 euroa. Käyt kuukauden aikana työaikana lounaalla 20 kertaa, tämä haukkaa palkastasi 200 euroa. Jos päätätkin korvata ravintolalounaan omilla eväillä, joka toinen päivä, on säästösi jopa 100 euroa kuukautta kohden , vuodessa tämä tuo noin 1200 euron säästön!

 

Säästäminen alkaa pienistä muutoksista

Hienoa, kun olet päättänyt aloittaa säästämisen. Jo tämä päätös on hyvä alku oman taloudenhallinnan edistämiseen. Muista, että olit sitten minkä ikäinen tahansa, koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa pitkäjänteinen säästäminen.

Voit aloittaa säästämisen näillä vinkeillä:

1

Älä jätä aloittamista huomiseen

Älä jätä asian aloittamista huomiseen. Helposti asiaa tulee vain mietittyä, mutta aloittaminen jää tekemättä. Säästämisen alkaa pienin askelin eikä suuria muutoksia kannatakaan tehdä heti kerralla, ettei säästäminen kiristä talouttasi liian tiukalle.

2

Suunnittelu ja selkeät tavoitteet

Avaa ensimmäiseksi itsellesi säästötili, mihin jatkossa laitat säästämäsi rahat. Käyttötilillä kaikkia rahoja ei kannata pitää, ettei houkutus rahojen käyttämiseen käy liian suureksi. Laske paljonko sinulla menee rahaa esimerkiksi ruokaostoksiin, asumiseen, matkailuun, harrastuksiin, vaatteisiin yms. kuukaudessa. Älä luovuta tässä vaiheessa, vaikka laskeminen vie aikaa ja on työlästä. Tämä aikaa vievä osuus on hoidettava, että näet konkreettisesti mihin sinulla menee rahaa kuukaudessa. Tämä pohjalta on helppo tehdä tarvittavat muutokset arkeen, että säästöä alkaisi kertymään.

Ota tavoitteeksi esimerkiksi säästää ensin alkuun ruokamenoista ja vaateostoksista kuukaudessa 50 euroa. Tee tilisiirto 50 eurolle, joka siirtyy automaattisesti kerran kuukaudessa säästötilillesi.

Myöhemmin voit kasvattaa säästettävää summaa juuri niin suureksi kuin taloudellinen tilanteesi antaa myöden ilman, että elämänlaatusi siitä kärsii. Ihminen on sopeutuvainen muutoksiin pidemmällä aika välillä ja huomaat esimerkiksi, että kahviosta ei tarvitse joka päivä hakea mukaan kahvia, vaan sen voi keittää myös kotona.

3

Säästöille tuottoa

Kun säästöä on kertynyt tilillesi jonkun verran, kannattaa alkaa miettimään miten saada rahat poikimaan tuottoa. Tällä hetkellä käyttötilillä rahojen makuuttaminen ei tuota mitään, korot on niin matalalla. Hanki säästämillesi rahoille tuottoa sijoittamalla rahat osakkaisiin, rahastoihin, talletustilille ja myöhemmin esimerkiksi vuokra-asuntoihin. Hajauttaminen on tärkeää sijoittamisessa, näin vähennät luottotappioriskiäsi. Sijoituspuolella vaihtoehtoja löytyy useita. Tutustu eri vaihtoehtoihin ja mieti millainen sijoittaminen sopii sinulle parhaiten. Tarvittaessa pyydä neuvoa omasta pankistasi.

 

Bank Norwegian säästötili

Käyttötilillä säästöjen pitäminen ei tuota rahoillesi laisinkaan korkoa. Bank Norwegian säästötili tuo rahoillesi 0,75 % vuosikorkoa ensimmäisestä eurosta alkaen. Pääset siis säästämisessä alkuun hyvin pienelläkin summalla. Säästötilin avaaminen sekä sen hallinnointi tapahtuu kätevästi verkossa, etkä tilin avaamista varten tarvitse kuin omat verkkopankkitunnukset. Säästötilin avaaminen ei edellytä olemaan entuudestaan Bank Norwegian lainapalvelun asiakas, vaan minkä tahansa pankin asiakas voi avata itselleen oman Bank Norwegian säästötilin.

Bank Norwegian säästötilin ominaisuudet:

 

  • Säästötilissä yhdistyy joustavuus ja hyvä tuotto.
  • 0,75 % vuosikorko ensimmäisestä talletuksesta alkaen.
  • Ei minimitalletusta
  • Voit nostaa rahaa säästötililtä ilman rajoitteita.
  • Ei vuosimaksua
  • Tilin hallinnointi mobiilisovelluksella tai Bank Norwegian OmienSivujen kautta.
9.2 Keskiarvo

Pekka.N
9
Käyttäjien antamat pisteet: 4.7 (1 ääntä)

Jätä kommentti, kysymys tai oma mielipiteesi artikkelin aihetta koskien!

Jätä kommentti