Lainan kilpailuttaminen tuli entistä suositummaksi 1.9.2019 alkaen. Syynä tähän oli tiukentunut lainsäädäntö koskien vakuudettomia lainoja. Uuden lain myötä lainan nimellinen vuosikorko sai olla enää maksimissaan 20 % ja lainan muut kulut yhteensä vuodessa 150 euroa. Ennen lakimuutosta lainan kulu- ja korkomaksut olivat huomattavasti korkeammat eikä lainsäädäntö edes puuttunut korkokuluihin yli 2000 euron lainoissa. Nyt laki on huomattavasti tiukempi ja koskee kaikki lainoja, joita myönnetään ilman vakuuksia.
Lakiuudistus koskee kuitenkin ainoastaan lainoja, jotka on otettu 1.9.2021 jälkeen. Tästä syystä moni kuluttaja on halunnutkin kilpailuttaa lainansa uudelleen. Tällä hetkellä Oikeusministeriön asettama työryhmä pohtii, voitaisiinko laki ulottaa myös ennen 1.9.2021 otettuihin jatkuviin luottosopimuksiin? Työryhmän on tarkoitus saada päätös tehtyä valmiiksi ensi vuoden 2022 puolella. Siitä asia etenee eduskuntaan.
Kilpailuta lainat ja säästä – näin tiedät, onko lainasi korko kohdillaan
Toki, jos olet osannut neuvotella lainasi oikein, voi olla ettei nykyisen lainan kilpailuttaminen tuo mitään muutosta lainasi korkokuluihin, mutta toisaalta muutos voi olla myös huomattava. Koska lainamarkkinat muuttuvat ja uudistuvat tiuhaan, on kilpailu asiakkaista kovaa, ja niin ollen lainan uudelleen kilpailuttaminen tasaisin väliajoin on usein kannattavaa.
Useat suomalaiset kilpailuttavat 1 – 2 vuoden välein vakuutukset, sähköyhtiöt sekä puhelinliittymät, miksi et tekisi samaa myös nykyiselle lainallesi?
Lainan kilpailuttaminen on helppoa ja maksutonta siihen tarkoitetun palvelun avulla. Tutustu VertaaLainaa.fi palveluumme ja täytä maksuttoman lainahakemus muutamassa minuutissa. Pyydämme sinulle hetkessä henkilökohtaiset lainatarjoukset vertailtavaksesi yli 25 eri pankilta ja rahoitusyhtiöltä.
Lainavertailu onnistuu kotoa käsin ja sinun kannattaakin verrata uusia lainatarjouksia nykyiseen lainaasi. Jos joku lainatarjouksista on nykyistä lainaasi edullisempi, hyväksy tarjous ja maksa kalliimpi laina kokonaan pois. Ellei mikään lainatarjouksista ole mieleinen voit hylätä kaikki tarjoukset ilman kuluja tai sitoutumista.
Kilpailuta nykyinen laina maksutta ja ilman riskiä hyödyntäen nopeaa lainan kilpailutuspalveluamme.
Koska sinä olet viimeksi kilpailuttanut nykyisen lainasi?
Suosituksen mukaan olemassa oleva laina tulisi kilpailuttaa 1 – 2 vuoden välein. Lainan kilpailuttaminen on nykyteknologian avulla tehty niin helpoksi, että se vie aikaa kuin 10- 15 minuuttia. Tämä muutaman minuutin vaivannäkö voi kuitenkin tuoda kuukausitasolla huomattavaa säästöä. Voit aloittaa lainahakemuksen täyttämisen milloin vain ja saada näin ollen lainaa netistä nopealla aikataululla ilman pankkikonttorin ajanvarauksia.
Lainan kilpailuttamisessa on vain kolme vaihetta:
- Aloita lainan kilpailuttaminen täyttämällä lainahakemus omilla tiedoillasi
- Tutustu lainatarjouksiin rauhassa kotona ja vertaa tarjouksia nykyiseen lainaasi
- Valitse edullisin laina ja maksa vanha kalliimpi laina kokonaan pois
Lainahakemus kilpailutetaan aina kaikkien yhteistyökumppaneiden välillä. Kilpailutuksessa on mukana yli 25 pankkia ja rahoitusyhtiöitä, joihin hakijan lainahakemus lähetetään. Jokainen lainantarjoaja tekee hakijalle oman riskianalyysin, jonka perusteella he jättävät oman lainatarjouksensa.
Kilpailuta laina silloin, kun sinulle parhaiten sopii. Palvelu on avoinna vuorokauden jokaisena tuntia, joka päivä.
Tarvitseeko lainaa ylipäätään kilpailuttaa laina-aikana?
Ei toki tarvitse. Osa suomalaista on täysin tyytyväinen nykyiseen lainaansa, eivätkä näe mitään syytä kilpailuttaa lainaa uudelleen tai vaihtaa sitä toiseen.
On kuitenkin hyvä muistaa, että lainan kilpailuttaminen on palvelumme kautta täysin maksutonta, joten monet haluavat selvittää, olisiko lainaa mahdollista saada toiselta lainatarjoajalta edullisemmin?
Lainahakemus kilpailutetaan aina yli 25 pankin ja rahoitusyhtiön välillä ja jokainen lainan kilpailutuksessa mukana oleva lainanmyöntäjä tietää sen tosiasian. Tämä kilpailuasetelma on hakija eduksi, koska jokainen lainantarjoaja pyrkii tekemään hakijalle mahdollisimman houkuttelevan lainatarjouksen, joka siis käytännössä tarkoittaa edullista lainaa ja hyviä lainaehtoja.
Mitä hyötyä nykyisen lainan kilpailuttamisesta on?
Kilpailuttamalla nykyisen lainasi voit säästää huomattavan summan, joka kuukausi. Asiakaspalautteiden ja laskelmien mukaan säästö voi suuremmassa lainassa olla jopa tuhansia euroja. Lainojen kustannuserot voivat olla merkittävät ja parhaiten selvität oman hyötysi kilpailuttamalla nykyisen lainasi. Pelkät esimerkkilaskelmat eivät koskaan kerro koko totuutta, koska jokaiselle lainanhakijalle määritellään henkilökohtainen lainatarjous. Lisäksi lainojen korot ovat viimeisen vuosien mittaan muuttuneet ja kilpailu lainamarkkinoilla on tiukentunut.