Asuntolainan korkovähennys 2023

Asuntolainan korkovähennys

Mikä on asuntolainan korkovähennys?

Korkovähennykseen vaikuttaa, millaisessa käytössä asunto on. Jos asuntolaina on otettu asunnon vakituista asumista varten saa korko-osuuden vähentää verotuksessa. Korkovähennyksen piiriin kuuluu myös vakituisen asunnon peruskorjaus, mikä tarkoittaa selkeästi korjaukseen liittyviä kuluja, esimerkiksi katon uusimista. Lainan korkokuluja ei voi vähentää, jos asunnossa on tehty ns. vuosikorjauksia kuten asunnon sisäpintojen maalausta, tapetointia tai kalusteiden uusimista.

Ensisijaisesti korkovähennys vähennetään henkilön pääomatuloista. Pääomatuloksi lasketaan muun muassa vuokratulot tai osinkotulot.  Jos henkilöllä ei ole pääomatuloja tai ne jää vähäiseksi myönnetään vähennys ansiotulojen veroista alijäämähyvityksenä. Alijäämähyvitys on 30 prosenttia ansiotulon verosta. Ansiotuloiksi lasketaan palkka, eläke tai esimerkiksi Kelan maksama etuus.

 

Saako asuntolainan korkovähennystä vuonna 2023?

Vuonna 2021 asuntolainan korkovähennys oli 10 prosenttia ja vuonna 2022 vielä 5 prosenttia. Vuonna 2023 asuntolainan korot eivät ole enää laisinkaan vähennyskelpoisia.

 

Ensiasunnon korkovähennys vuonna 2022

Ensiasunnon korkovähennykset saa myös vähentää verotuksessa. Käytäntö on sama kuin vakituisen asunnon kohdalla, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta.

Ensiasunnon lainan koroista ansiotulojen verotuksen osalta alijäämähyvitys on 32 prosenttia, kun se muuten on 30 prosenttia. Ensiasunnon kohdalla vähennyksen voi tehdä käyttöönottovuodelta sekä seuraavilta yhdeksältä vuodelta.

Ensiasunnon lainaksi katsotaan laina, jossa lainanottaja omistaa puolet asunnosta eikä ole koskaan aikaisemmin omistanut asuntoa. Asunnon tulee olla myös jatkuvassa asuinkäytössä, jotta se katsotaan vakituiseksi asumiseksi.

Peruskorjaukseen otettu laina, joka kohdistuu ensiasunnon remontoimiseen lasketaan tavanomaiseksi lainaksi, minkä korkoja ei voi vähentää verotuksessa.

Esimerkkilaskelma:

Pariskunta maksaa vuodessa ensiasunnon lainan korkoja 1 000 euroa. Koroista voi vuonna 2021 vähentää 100 euroa (10 % 1 000 eurosta). Pariskunnalla ei ole laisinkaan pääomatuloja, joten korot vähennetään alijäämähyvityksenä ansiotulojen verosta. Alijäämähyvitys ensiasuntoa varten otetun lainan koroista on 32 %. Alijäämähyvityksen määrä on 32 euroa (32 % 100 eurosta).

Huom. Samaa laskukaavaa voi käyttää myös muun vakituisen asunnon alijäämähyvityksen laskemisessa. Asuntolainan korkovähennys vuonna 2021 on 10 % ja alijäämähyvitys muun kuin ensiasunnon kohdalla on 30 prosenttia.

 

Mistä tiedän paljonko asuntolainan korkoa on kertynyt?

Lainasi kokonaiskustannukset näet lainanmyöntäjän kanssa tehdystä lainasopimuksesta. Asuntolainan korkokuluja sinun ei kuitenkaan tarvitse sen tarkemmin muistaa, koska pankki ilmoittaa lainan ja lainan korot automaattisesti Verohallinnolle. Lainan korko näkyy esitäytetyssä veroilmoituksessa, mistä voit ne tarkistaa ja tehdä mahdollisia korjauksia. Muista tarkistaa, mikä lainan käyttötarkoitukseksi on merkitty. Jos merkintä on väärin, tee korjaukset.

 

Voiko kulutusluoton korkokulut vähentää verotuksessa?

Kulutusluoton korot eivät ole vähennyskelpoisia. Lainan korko on vähennyskelpoista verotuksessa vain silloin, kun laina otetaan vakituisen asunnon ostoa varten tai asunnon peruskorjaukseen. Myös sijoitusasunnon oston kohdalla lainan korot voi vähentää, jos sijoitusasunto ostetaan vuokrausta varten. Tällöin laina on tulonhankkimisvelkaa.

Kulutusluoton kohdalla lainan käyttötarkoitus on tyypillisesti otettu asunnon sisustamista tai pienempää pintaremonttia varten. Kulutusluotolla voidaan laajentaa kodin terassia tai hankkia pihamaalle sauna. Kulutusluotolla saatetaan hankkia kodin kunnostamisen tai ehostamisen sijaan myös vene, moottoripyörä tai auto. Kulutusluoton korkoa ei voi vähentää verotuksessa.

 

Millaiset kotitaloustyöt voi vähentää verotuksessa?

Kotitalousvähennykseen oikeuttavia töitä on useita. Kotitalousvähennyksen voi saada työn osuudesta, joka kohdistuu kotona tai vapaa-ajan asunnolla tehtävään työhön. Vähennykset tulee ilmoittaa veroilmoituksessa itse, jotta veroa pystyy pienentämään. Vähennykset kannattaa tehdä, jos niitä on vuoden aikana kertynyt.

Vähennykset voi saada seuraavista:

  • työmatkakulut
  • etätöistä (työhuonevähennys, työvälinekulut sekä tieliikenneyhteyksistä)
  • erilaiset kotitalousvähennykset palveluiden käytöstä
  • elatusvelvollisuusvähennys
  • tulontasaus
  • lahjoitusvähennys
  • veronmaksukyvyn alentumisvähennys
  • vähennykset pääomatuloista

Lue aiheesta tarkemmin Vero.fi/vähennykset

VertaaLainaa.fi
Logo