Luottotiedot ovat tietoja, jotka kertovat onko henkilöllä tai yrityksellä maksukykyä. Jos luottotiedoissa on merkintä, kertoo se siitä, että henkilö tai yritys on laiminlyönyt laskut, velat tai vuokran maksun jo pidemmän aikaa. Merkintä luottotietoihin tulee, kun ulosoton tai käräjäoikeuden kautta henkilölle tai yritykselle kirjataan maksuhäiriömerkintä. Suomessa toimii kaksi suurempaa luottotietorekisteriä Asiakastieto Oy sekä Bisnode Finland, joista omat luottotietonsa voi tarkistaa.
Luottotietorekisterin ylläpito on tarkoin laissa määritelty. Luottotietojen tarkistaminen saattaa tulla ajankohtaiseksi, kun olet etsimässä vuokra-asuntoa ja vuokranantaja haluaa saada selvityksen maksukyvystäsi. Samanlainen tilanne tulee usein vastaan, kun henkilö tarvitsee lainaa varten maksukykyisen takaajan tai esimerkiksi, kun luotto- tai vakuutuslaitos haluaa selvityksen lainaa hakevan henkilön lainanhoitokyvystä.
Luottotiedot voidaan tarkistaa myös henkilön puolesta, mutta tällöin asianomaiselle tulee ilmoittaa asiasta ja häneltä tulee olla tähän suostumus. Luottotietoja ei koskaan luovuteta kolmansille osapuolille. Luottotietorekisterin ylläpidosta ja tietojen kirjaamisesta rekisteriin on tarkat säädökset luottotietolaissa.
Ellei luottotiedot ole kunnossa hankaloittaa se muun muassa asunnon vuokraamista, vakuutusten saamista, auton ostoa sekä puhelin- ja sähköliittymän ottamista. Maksuhäiriömerkintä vaikuttaa myös merkittävästi lainan saamiseen. Luottolaitokset tai pankit eivät voi myöntää lainaa tai vakuudetonta kulutusluottoa henkilölle, jolla on luottotiedoissa merkintä maksamattomista laskuista tai velkojen laiminlyönnistä. Jos lainaa myönnettäisiin kyseiselle henkilölle aiheuttaisi se lainanottajalle todennäköisesti taloudellisia vaikeuksia sekä lainanmyöntäjän luottotappioriski olisi hyvin korkea. Tämän vuoksi pankit ja rahoituslaitokset haluavat selvittää hakijan maksukyvyn ennen lainatarjouksen antamista. Lainatarjous kertoo, minkä verran voit saada lainaa ja millä ehdoilla.
Luottotietojen tarkistaminen ilmaiseksi
Asiakastieto sekä Bisnode ovat laillisesti oikeutettuja antamaan luottotietoraportti yksityishenkilön tai yrityksen luottotiedoista. Kenelle tahansa luottotietoja ei anneta, vaan palveluun tulee kirjautua ja oma henkilöllisyys tulee todentaa.
Kerran 12 kuukauden aikana luottotiedot voi tarkistaa maksutta, mutta seuraavista luottotietoraporteista veloitetaan palvelun määrittämä palvelumaksu. On myös hyvä huomioida, että eri luottotietorekistereissä saattaa olla hieman toisistaan poikkeavat tiedot, joten varmistuakseen täysin omista luottotiedoistaan kannattaa pyytää raportti luottotiedoista molemmista palveluista.
Luottotietojen tarkistaminen Suomen Asiakastieto Oy:stä
Tietojen pyytäminen onnistuu lähettämällä Asiakastietoon sähköpostiviesti. Liitä mukaan henkilötunnus, osoitetiedot, allekirjoituksesi, nimenselvennys sekä kopio henkilöllisyystodistuksesta, mikä voi olla kopio passista tai ajokortista.
Tarvittaessa voit lähettää vapaamuotoisen hakemuksen postitse tai käydä Asiakastiedon palvelupisteellä. Asiakastieto – palvelun sivuilta löytyy valmis lomake, jonka voit täyttää ja lähettää luottotietojen tarkistamista varten. Lomakkeen voi tarvittaessa myös tulostaa ja lähettää osoitteeseen:
Suomen Asiakastieto Oy
Omatieto-neuvonta
Hermannin rantatie 6
PL 16
00581 Helsinki
Tietoa aiheesta tarkemmin: Asiakastieto/ omien tietojen tarkastuspyyntö
Luottotietojen tarkistaminen Bisnode Finland Oy:stä
Luottotiedot on kätevä tarkistaa Bisnoden kautta. Sähköisen hakemuksen avulla pyydät tiedot nopeasti. Kirjaudu MyBisnode – palveluun vahvan sähköisen tunnistautumisen kautta ja saat raportin luottotiedoistasi katsottavaksesi.
Rekisteröidyn oikeuksien toteuttamista koskevat pyynnöt voi myös lähettää kirjallisena, allekirjoitettuna ja varustettuna kopiolla virallisesta henkilöllisyystodistuksesta osoitteeseen:
Bisnode Finland Oy
Asiakaspalvelu
Kumpulantie 3
00520 HELSINKI
Tietoa aiheesta tarkemmin: Bisnode / omien tietojen tarkistus
Mitä asioista luottotietoraportista selviää?
Luottotietoraportista voit muun muassa tarkistaa, onko vanha maksuhäiriömerkintä poistunut.
Henkilöluottorekisteristä voit myös tarkistaa mahdollisesti tulleen maksuhäiriömerkinnän voimaanastumispäivän, mistä merkintä on tullut ja kuinka kauan merkintä pysyy tiedoissasi.
Mistä tiedän ovatko omat luottotietoni kunnossa?
Suurin osa suomalaista tietää ilman tarkistamista, ovatko luottotiedot kunnossa vai eivät. Ennen kuin luottotietoihin tulee merkintä, on velat tai laskut laiminlyönyt henkilö saanut useita maksumuistutuksia. Asianosaiselle on myös ilmoitettu, kun maksamaton lasku siirtyy ulosottoon ja käräjäoikeuteen. Harvoin kuitenkaan maksuhäiriömerkintä pääsee syntymään henkilölle, jonka elämä on tasapainossa ja talous kunnossa. Usein maksuhäiriömerkinnän taustalla on monivaiheiset ongelmat ja tapahtumat, jotka ovat johtaneet velkakierteeseen ja maksuvaikeuksiin. Henkilö, joka joutuu kamppailemaan monien ongelmien kanssa ei aina ole täysin tietoinen maksuhäiriömerkintöjen määrästä. Ja jos merkintä on päässyt syntymään, on luottotiedoista hyvä tarkistaa, missä vaiheessa merkintä tiedoista poistuu.
Moni suomalainen haluaa myös tarkistaa ennen vuokra-asunnon etsintää tai lainan ottamista omat luottotietonsa ettei asunnon haun yhteydessä tai lainahakemuksen lähettämisen jälkeen tulisi yllättäviä takaiskuja.
Miten maksuhäiriömerkinnän saa luottotiedoista pois?
Valitettavasti ei mitenkään, jos merkintä luottotietoihin on merkitty. Tieto pysyy rekisterissä niin kauan kuin sen voimassaolo on määrätty tai velka on maksettu kokonaisuudessaan pois. Maksuhäiriön voimassaoloaika on 2 – 4 vuotta. Tuona aikana oma talous kannattaa laittaa kuntoon, koska jokainen uusi maksuhäiriömerkintä kirjataan rekisteriin erikseen. Jos velan kuitenkin pystyy maksamaan aikaisemmin pois, pysytään henkilön luottotiedot palauttamaan takaisin noin kuukauden kuluessa. Muutos johtuu uudesta luottotietolaista. Maksuhäiriömerkintöjen rekisteröintiä säätelevä luottotietolaki on muuttunut niin että, uuden luottotietolain nojalla merkintä luottotiedoista voidaan poistaa jo kuukauden kuluttua velan maksamisesta.
Kannattaakin miettiä merkinnän pois saamisen sijaan, miten uusia maksuhäiriömerkintöjä ei pääsisi enää syntymään? Koska valitettavan usein yksi maksuhäiriömerkintä johtaa uusiin merkintöihin ja velkaongelmien kasaantumiseen. Jos itseltä loppuu neuvot ja voimat taloudellisten asioiden kuntoon saattamiseen, kannattaa ottaa rohkeasti yhteyttä Takuusäätiöön tai kunnan velkaneuvontaan.
Pikavippikierteen poikki saaminen sekä lainojen yhdistäminen on hyviä edistysaskelia talouden tasapainottamisessa. On myös tärkeä miettiä omaa kulutuskäyttäytymistään sekä miten menoja pystyisi karsimaan.